Urheilijalla on oikeus työkyvyttömyyseläkkeeseen useamman tapaturman yhteisvaikutuksen perusteella, KKO 2013:29/26.4.2013

Korkein oikeus otti ennakkopäätöksellään KKO 2013:29 kantaa urheilijan oikeuteen saada työkyvyttömyyseläkettä tapaturmavakuutuksen perusteella. Korkein oikeus velvoitti vakuutusyhtiön maksamaan urheilijalle tapaturmaeläkettä 29.8.2003 ja 30.12.2003 sattuneiden tapaturmien aiheuttamasta kykenemättömyydestä jatkaa kilpaurheilua vakuutuskirjassa mainitussa urheilulajissa. Päätöksellään korkein oikeus kumosi vakuutusoikeuden samasta asiasta 13.4.2010 antaman päätöksen, joka oli ollut urheilijan kannalta kielteinen.

Työkyvyttömyyseläkettä hakeneella urheilijalla oli ollut urheilijoiden tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain mukainen vakuutus. Vakuutusyhtiö oli maksanut hänelle korvauksia sairaanhoitokuluista kahdeksan eri vahinkotapahtuman johdosta. Urheilija oli sittemmin hakenut vakuutusyhtiöltä tapaturmavakuutuksessa tarkoitettua tapaturmaeläkettä sillä perusteella, että hän oli tullut vahinkotapahtumien yhteisvaikutuksen vuoksi kykenemättömäksi jatkamaan kilpauraansa. Vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta korvausta, koska se katsoi, ettei työkyvyttömyyttä aiheuttanut mikään yksittäinen vamma ja ettei vammojen yhteisvaikutus ollut riittävä peruste eläkkeeseen.

Korkeimmassa oikeudessa tuli pohdittavaksi kysymys siitä, oliko urheilijalla oikeus korvaukseen sillä perusteella, että hän oli tullut useiden vahinkotapahtumien yhteisvaikutuksesta kykenemättömäksi osallistumaan kilpaurheiluun vakuutuskirjassa mainitussa urheilulajissaan. Relevantti oikeudellinen kysymys koski siis sitä riittääkö vahinkotapahtumien yhteisvaikutus oikeuttamaan urheilijan korvaukseen.

Korkein oikeus totesi ratkaisussaan, ettei ole poikkeuksellista, että ammattiurheilijan kyvyttömyys jatkaa urheilu-uraansa johtuu useasta tapaturmaisesta urheiluvammasta.  Tässä tapauksessa kysymys oli ollut korjaamattomista ja luonteeltaan etenevistä polvivammoista, joita on pidettävä pääasiallisena syynä keväällä 2006 ilmenneelle kykenemättömyydelle jatkaa kilpauraa. Ratkaisussa painotettiin, ettei olisi tarkoituksenmukaista jättää korvausjärjestelmän ulkopuolelle vammojen yhteisvaikutuksesta johtuvaa työkyvyttömyyttä. Näin ollen sille ei ole annettu merkitystä, että asiassa on jäänyt epäselväksi onko 29.8.2003 tai 30.12.2003 sattunut tapaturma yksinään voinut aiheuttaa urheilijan kykenemättömyyden jatkaa urheilua lajissaan. Olennaista on se, että on osoitettu, että tapaturmilla on yhdessä ollut tällainen vaikutus. Lisäksi korkein oikeus on hyväksynyt sen ajatuksen, että polvivammojen kehittyminen ajan myötä on myös osaltaan peruste työkyvyttömyyseläkkeen saamiseksi.

Korkeimman oikeuden päätöksellä on urheilijan asemaa vakuutuksenottajana vahvistava vaikutus. Ennakkopäätöksessä on otettu huomioon urheilun erityispiirteet. Korkein oikeus on nimittäin hyväksynyt sen ajatuksen, että urheilija saattaa kärsiä urheilu-uransa aikana useista vammoista, joista viimeinen vamma päättää uran. Vammojen yhteisvaikutus ja ajan myötä kehittyvä, työkyvyttömyyden aiheuttama vamma, tulee huomioida vakuutuskorvauksesta päätettäessä. Päätöksellä saattaa olla laajempiakin vaikutuksia suomalaiseen urheiluelämään vakuutusehtojen mahdollisten muutosten kautta, sillä ne koskettavat lukuisia yksilö- ja joukkueurheilijoita.